SM-kilpailut

Tulosta

Viimeinen viikko alkoi melkein täydellisesti

Veteraanien SM-kilpailujen viimeinen viikko alkoi maanantain ilta erässä vauhdilla, kun Hämeenlinnan Juvel-Teamia edustava Olli Hirvonen teki ensimmäiseen ruutuunsa paikon kymppikeilasta ja sen jälkeen yhdeksän kaadon jonon. Vakuuttava 275 puhtaalla ja pinna lisää ikälisiä.
Toiseen sarjaan saatiin sitten Ollille kolmesatanen,  harmi vaan että se tuli ikälisän kanssa. Viimeisellä heitolla jäi yksinäinen kymppikeila pöydälle ja pyörivä keilakin meni vähän ohi. Puhtaalla 299 ja kahden sarjan jälkeen 576 (2).
Tässä vaiheessa kilpailunjohtaja alkoi jo odottaa kilpailuun uutta kärkitulosta, niin vakuuttavan näköistä Ollin keilaaminen oli.

Kolmannessa sarjassa Olli kadotti vähän pelilinjaansa mutta kuitenkin yli 200. Neljäs ja viides sarja olivat vaikeita, yhteensä seitsemän tyhjää ja tulosta vain 307 (2). Viimeinenkin sarja alkoi hapuillen mutta viidennestä ruudusta alkanut seitsemän kaadon jono auttoi puhtaaksi sarjaksi 244 ja kokonaistuloksella 1330 (6) voidaan olla varmoja finaalipaikasta.

Jututin Ollia pelin jälkeen mutta hän ei osannut kertoa mistä yhtäkkinen pelin katoaminen johtui. Hän oli kuitenkin onnellinen, että viimeisessä sarjassa pelilinja ja heitto löytyivät viime tipassa ja hän onnistui venymään finaalitulokseen.


« Palaa