SM-kilpailut

Tulosta

Jesse Kallio ja Sanna Pasanen Suomen mestareiksi

Jesse Kallio junioripoikien Suomen mestaruuteen

Alkukilpailun ykköstuloksen 1452 keilannut Tampereen TKK:n Jesse Kallio kukisti loppuottelussa Kauhajoen Strikehuntersin Tatu Hyytiän kahden sarjan loppuottelussa yhteispistein 405-376.

Junioreissa finaalipäivä pelattiin aluksi kuuden sarjan karsinnalla alkukilpailun pisteisiin. Alkukilpailussa hurjan 1452 tuloksen keilannut Jesse todella tarvitsi hyviä lähtöpisteitä sillä kuuden parhaan round robin-peleihin jatkaneista hänen 1201 tuloksensa oli heikoin. Saman ”avun” sai Kokkolan CPS:n Keni Forsgård, joka toisena keilaajana jatkoon pääsijöistä jäi alle 1300 pisteen 1228 tuloksellaan.

Round robinit

Kuusi parasta pelasivat jokainen jokaista vastaan bonuksista ja lisäksi sijoitussarjan. Ennen sijoitussarjaa Jesse oli toisena olevaa Turun TPS:n Henry Lainetta sata pistettä edellä ja eteni odotetusti suoraan loppuotteluun. Jännitettävää riitti ainoastaan kolmantena olevan Tatu Hyytiän ja neljäntenä olevan Keni Forsgårdin pelissä. Tatun johto oli peliin lähdettäessä 47 pistettä. Sitäkään jännitystä ei kauan riittänyt kun Tatu aloitti sarjan toisesta ruudusta viiden kaadon pötkön.

Välierä

Välierässä kohtasivat Tatu Hyytiä ja Henry Laine. Henry oli hyvin kuluneen pelipäivän jälkeen ensimmäistä kertaa vaikeuksissa. Neljä tyhjää ensimmäiseen sarjaan antoi liikaa etumatkaa Tatulle, joka puolestaan jatkoi hyvää pelaamista. Ensimmäinen sarja Tatulle pistein 211-149 ja turvallisen tuntuinen 62 pisteen etumatka toiseen sarjaan lähdettäessä. Henry ei toisen sarjan missään vaiheessa saanut etumatkaa yhtään kiinni ja lopun tyhjät olivat enää vain muodollisuus. Tatu Hyytiä eteni loppuotteluun yhteispistein 417-312. Henrylle pronssinen SM-mitali.

Loppuottelu

Loppuottelussa kohtasivat Jesse Kallio ja Tatu Hyytiä. Ensimmäisen sarjan alku oli Jesselle vaikea. Kaksi tyhjää eikä kaatoja sarjan puoliväliin. Tatulle puolestaan ehjää ja tupla ja johto 38 pistettä. Kultainen mitali oli suorastaan tyrkyllä Tatulle, mutta Tatun kaksi tyhjää sarjan loppuun ja Jessen tripla kavensivat eron toiseen sarjaan lähdettäessä 12 pisteeseen sarjoin 191-179. Toisessa sarjassa osat vaihtuivat. Jesse kuroi etumatkan heti ensimmäisissä ruuduissa kiinni ja Tatun kaksi tyhjää vei Jessen johtoon. Jesse kiitti ja meni menojaan neljän kaadon jonollaan nelosruudusta. Jesse Suomen mestariksi yhteispistein 405-376.

- Pari pronssia on aiemmista kisoista tullut. Nyt eka kulta. Kyllä tuntuu hyvältä ja menee korkealle saavutuksissani heti EM-mitalien jälkeen, silminnähden tyytyväiseltä vaikuttanut Jesse kertoi.

Sanna Pasanen hurjasteli Suomen mestaruuteen

Helsingin GB:n Sanna Pasanen kukisti kaatorikkaassa loppuottelussa seurakaverinsa Roosa Lundénin pistein 486-395.

Tyttöjen asetelma finaalipäivään alkukilpailun pisteiden pohjalta oli kärjen osalta tasainen. Sanna Pasanen, Sonja Forslund ja Roosa Lundén oli muita sata pistettä karkumatkalla. Kuuden parhaan jatkopelien viimeisen paikan lunasti lopulta Kotkan HWT:n Iida Gylden.

Round robinit

Tyttöjen tilanne oli selkeä ja erot suuret kuuden kärjen osalta ennen sijoitussarjaa. Roosa oli peräti 200 pistettä johdossa toisena olevaa Sanna Pasasta vastaan. Jonna Jokinen esitti huikean nousun round robin-peleissä voittaen 5 peliä kuudesta ja tämä palkittiin viimeisellä pudostuspelipaikalla ja mitalilla.

Välierä

Vastakkain asettuivat Sanna Pasanen ja Jonna Jokinen. Ensimmäinen sarja oli molemmilta vähän hermostunutta keilailua. Sarja eteni loppuun saakka tasaisesti ja toiseen sarjaan lähdettiin Sannan niukassa johdossa pistein 181-176. Tiedä sitten tyhjensikö round robinin mahtavat pelit Jonnalta paukut, mutta Jonna oli suurissa vaikeuksissa toisessa sarjassa ja tyhjiä tuli turhan paljon. Sanna pelasi varmaa peliä ja yhdellä tyhjällä eteni selkeästi pistein 379-316 loppuotteluun. Jonna Jokiselle kuitenkin upeasti SM-pronssia!

Loppuottelu

Roosa Lundén sai vastaansa Sanna Pasasen. Päivää ylivoimaisesti hallinnut Roosa Lundén oli ensimmäisessä sarjassa suurissa vaikeuksissa. Toisen ja viidennen ruudun tyhjät antoivat ehjää peliä pelanneelle Sannalle 35 pisteen etumatkan viiden ruudun jälkeen. Kun Sanna teki viidennestä neljän kaadon putken Roosan triplaa vastaan lähdettiin toiseen sarjaan Sannan johdossa pistein 228-182. Toisessa sarjassa Sanna sai hurjan vireen päälle. Kaato, paikko ja kuuden jono kasvatti etumatkaa. Roosa sinnitteli vielä viiden kaadon jonolla neljännestä ruudusta, mutta ei saanut Sannaa yhtään kiinni. Sanna niittasi vielä kymppiruutuun tuplan ja vei kultaisen mitalin pistein 486-395.

- Tosi ihanalta tuntuu. Yksi pronssi tullut aikaisemmilta vuosilta ja nyt se kulta vihdoinkin tuli! Koko päivän meni tosi hyvin vaikka Saksan reissun väsymys vielä tuntui, onnellinen Sanna purki voittonsa jälkeen.

SamiJärvilä


« Palaa