SM-kilpailut

Tulosta

Vuorio ja Rannikko suoraan loppuotteluun

Taistelu poikien pudotuspelipaikoista sai ratkaisun jo ennen sijoitussarjaa, jossa ei enää jännitettävää ollut. Niko Rannikko oli jo mennyt menojaan kaiken kaikkiaan loistavalla pelillä. Hän pelasi 18 sarjaa keskiarvolla 204,8. Hyvän loppukirin sarjoin 245 ja 212 ottanut Samu Ylijoki oli kakkonen. Hän oli toinen paritulokseen yltänyt keskiarvolla 201,3. Ylijoen vastustajaksi välierään meni Juuso Kallio, 31 pisteellä Ylijoelle hävinneenä.
Tyttöjen puolella jännitettävää riitti vielä sijoitussarjassakin. Anette Lindin ja Elina Vuorion keskinäinen ero oli niin pieni, että sarjavoitolla mentiin suoraan piikistä kultaotteluun. Johdossa ollut Lind taipui hermo-ottelussa sarjoin 169-154 ja sai lähteä hakemaan finaalipaikkaa välierästä. Vuorion keskiarvo 18 sarjassa oli tyttöjen kisan paras, joskin vaatimaton, 179,8. Kolmannesta pudotuspelipaikasta väänsivät loppuun saakka Lahden Sirkkujen kaksikko Ruusa Mikkonen ja Riikka Ratia. Mikkonen johti ennen sijoitussarjaa niin, että hänellä oli varaa hävitä sarja 12 pisteellä. Kahdet kansainväliset kisat käynyt Mikkonen kuitenkin otti pelin kokemuksella omakseen ja sinetöi jatkopaikan sarjavoitolla 176-147.

« Palaa